Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.02.2010 - 21:55

Tässä vähän viime viikon tapahtumia:

Maantaina oltiin Monskulan kanssa hammaskivenpoistossa ja koska koiruli rauhoitettiin, niin ajattelin että samalla oli hyvä hetki katsastaa virtsakivitilanne. Kivi oli samassa paikassa kuin aikaisemminkin ja samankokoinen. Siellä se siis on tukevasti virtsarakon seinämässäkiinni.. edellisestä tarkistuksesta oli melkein päivälleen puoli vuotta. Koko tämän ajan Moona on syönyt Urinaryn S/O:ta ja herkut on myös pidetty suht minimissä.. eli treeneissä saa makupaloja sekä luita olen viime aikoina ruvennut taas antamaan enenemässä määrin. Nyt jatketaan siis näin, kun kivestä ei ole koiralle haittaa. Virtsarakko oli edelleen siisti eli reunat tasaiset ja mitään tulehdukseen tai ärtyneisyyteen viittaavaa ei ollut.

Hammaskivet saatiin myös pois ja nyt tädillä on taas puhtaanvalkoinen hymy :) Kaikki hampaat oli tukevasti kiinni ja mitään huolestuttavaa ei tädillä vielä ainakaan suussa ollut.

Tiistaina NÖpsykkä pääsi koirakoululle tokoilemaan. Otettiin sivulletuloa, seuraamista ja luoksepäästävyyttä. NÖpö ei vielä kestä sivullaolossa kenenkään luoksepäästävyyttä.. kun sen häntä rupeaa vipattamaan ja se hyppii ja pomppii, joten nyt vaan koitettiin saada jotenkin koira vähän rauhoittumaan, kun joku läheni ja kävi häntä hipaisemassa tai silittämässä. Hyviä naurunhetkiä koin, kun eräs kurssilainen, joka toimi vuorollaan koehenkilönä ja tuli Nöpöä morjenstamaan kyseli multa, että minkä ikäinen tää sun pentu on??? Mikä pentu???? Ai, Nöpö vai.. täyttää kohta 4v.

Torstaina pakkasta oli taas liikaa, joten kävin vain kouluttelemassa mölliryhmän treenit ja Moona sai jäädä kotiin. Samana päivänä täti täytti 6v!!!! Onnea mamman oikealle Tädille, joka on nyt vähän niin kuin täti-iässä   Moona on kyllä niin iqku, että kun toisen tuommoisen sais, niin ottaisin heti.. en edes harkitsis!

Viikonlopuksi pakkanen vähän hellitti ja varsinkin sunnuntaina oli sopivasti vain -3 aamupäivällä, joten käytettiin se hyväksi ja suunnattiin Riikan ja  Elsan kanssa ATTn hallille ottamaan vähän agia. Moona pääsi nopeaan tehotreeniin.. keinua, keppejä, erilaisia käännöksiä, takaakierrätyksiä ja kierrätyksiä. 15 min. taidettiin ottaa tehokasta treeniä ja siihen päälle kunnon lenkit mukavassa säässä Oli mukava päästä oikein kunnolla tuulettumaan.. vielä kun oli valoisaa ja nätti luminen talvipäivä.

Illalla Nöpsykkä pääsi omiin treeneihin koirakoululle. Sillä onkin taas jo kertynyt 3 viikkoa taukoa agista. Neiti paineli upeasti ja tehtiin 25 esteen radasta melekin nolla.. kolmanneksi vimpalla esteellä mä liikuin vähän liikaa itse ja välistävedon sijaan Nöpö hyppäs ko. hypyn väärinpäin. Se tuli kyllä jo esteen ohi ja kun mä liikahdin jo sivulle, niin se teki täyskäännöksen ja meni esteeen takaa. Kyllä se välillä on ihan pirun nopea ja vikkelä, kun on vielä niin pieni. Se kääntyy penninpäällä, kun vaan haluaa ja tarvetta on

Olipa mukava ja agilitypainotteinen sunnuntai!

25.01.2010 - 17:16

Lauantaina oltiin Moonan kanssa ATTllä kisaamassa vuoden ekat kisat.

Suoritettavana oli kaksi agilityrataa by Anne Savioja. Anne olikin tehnyt mielenkiintoiset radat, joista löytyi sopivasti vääntöä ja suoraa linjaa sekä kompaesteitä ja varsinkin vääriä putkenpäitä ;)

Radat tuntui meille luontevilta ja sitä ne myös oli.. molemmat radat suoritettiin puhtaasti ja alle ihanneajan. Ekalla radalla koira melkein karkasi puomille väärän putkenpään viennin sijaan, mutta sain sen viime senteillä takaisin sekä toisella radalla  puomin ali menneen putken jälkeen koira oli lähdössä toiseen suuntaan, mutta tuli onneksi käskystä sitten vasemmalle. Joten molemmista radoista löytyi ainakin yksi paikka, josta ajasta olisi saanut vielä säästettyä pari sekunttia. Mutta nyt tulokset siis 0vp molemmilta radoilta ja -2,96 sekä -1,72 aikavirheillä. Joten näiden ratojen tai paremmin sanottuna ekan radan myötä Moona sai SM-nollat kasaan ja näin varmistautui osallistuminen tämän vuoden SM-kisoihin.

Näin siis saatiin yksi tavoite tälle vuodelle täyteen vuoden ekoissa kisoissa. Nyt lähdemme sitten metsästämään sitä puuttuvaa nolla-voittoa MM-karsintoihin. Se sitten joko saadaan tai ei, mutta se tärkein ja tämän vuoden tavoite SM-kisapaikka on jo saavutettu.

Moona kuunteli tosi hyvin.. molemmilla radoilla puomin alastulokontakti otettiin pysähtymällä, koska alastulo oli putken sisällä/takana ja en lähtenyt sitä vetämään.. mutta täti-pyssäs ok.. ei nyt oikeaan paikkaan, mutta kuitenkin kontaktialueen tuntumaan, joten tämäkin oli ihan hyvää kokemusta ajatellen tärkeimpiä kisoija, joissa aikaa ei ole hukattavaksi. VAuhtia myös oli mukavasti ja ekan radan keinu toimi kuten treeneissäkin :)

Ulkona oli lämpöä -13 ja hallissa lämmitys jonka kautta +5 astetta sisällä. Tehtiin useampia lyhyitä lenkkejä ulkona sekä loppuosat lämmittelyistä sisällä. Moonakin teki josain vaiheessa tenän, ei ois enää halunnut lähteä hallista ulos, kun sielläkin kävelemään mahtus ihan hyvin ja sielä oli niin paljon lokosammat oltavat ;D

25.01.2010 - 17:03

Eli nyt on aika vihdoin laittaa viime vuosi agilityllisesti pakettiin ja kirjoittaa auki tavoitteet tälle vuodelle.

Viime vuosi sujui Moonan kanssa kolmosissa harjoitellen ja sopivaa yhteistä lankaa löytäen. Yksi suuri harppaus meille oli tädin kanssa siirtyminen ATT:lle treenailemaan. Johannan oppeja ei todellakaan unohdettu ja pikku-neidin kanssa jatkettiin siellä ja Moonalla käytiin muutama kerta myös morjenstamassa. ATT:lle siirtymisen eduista viime vuonna oli hyvin havaittavissa keinu-suorituksen eteneminen nyt kun päästiin suorittamaan aika monia eri näköisiä keinuja. VAuhtia tätiin ja ehkä kait ohjaajaankin on tullut lisää, kun treeniradat ovat pidempiä ja enemmän kisanoamisia mitä tehtiin Koirakoulun treeneissä. Näin on saatu Moonallekkin vauhtia vähän tassuihin lisää ja Moona on myös ruvennut paikoitellen irtoamaan enemmän :) Parhainta antia meidän vuodelle oli varmasit vuoden viimeiset kisat, joista vetäistiin kahdelta agiradalta tuplanolla! Siis tuplanolla agirdoilta, jonka en kuuna päivänä olisi uskonut meillä olevan mahdollista.. tässä näkee sen, että keinusuoritus todella on nopeutunut.. Se ei toimi samoin kaikilla kentillä, mutta kotikenttäetuna on nyt se, että sama keinu jolla voidaan omalla ajoilla käydä treenailemassa on kisaradoilla myös mukana.. meidän normaali-torstaitreeneissä oleva keinu ei ole kesäkeinu. NÄin vaihtelua keinusuoritukseen ja keinun laskunopeuteen ja erilaisiin keinuihin on saatu tänä vuonna paljon lisää. Moonan agi.fi-rankingsijoitus vuoden 2009 lopulla oli 94 :)

Nöpsykällä kisasimme maltillisesti ja nollia ei tällä vuodelle ropissut. Neidin vauhti ei harmillisesti riitä, joten ihanneajat ovat saavuttamattomissa, ainakin viime vuoden osalta. Toisalta meillä ei mitään kauhjaa hinkua pikku-neidin kanssa kolmosiin ole, joten omaksi iloksi harrasteluksi kisaaminen on mukavaa ja tähän sopii hyvin se kisa silloin toinen tällöin ja välilä voidaan olla yli-aikanollalla palkintopallilla tai jopa voittaa luokka :)

Tälle vuodelle tähtäimenä on Moonalle ensimmäiset SM-kisat eli niihin lähdemme nollia hakemaan sekä MM-karsintoihin tähtäämme, jos voittonollan jostain vain plakkariin saamme. TAvoite olisi että saataisiin vuoden 2010 aikana ainakin yksi nolla-voitto, jotta saataisiin tämän tai ensi vuoden karsintoihoin osallistumisoikeus. Osallistua emme halua sen takia, että meillä olisi joukkueeseen asiaa, vaan ihan kokemuksen kannalta. Olisihan se kivaa, että tätikin kerran pääsisi ko. skaboihin mukaan ;)  Samoin äiskä saisi hyvää kokemusta vähän erilaisista kisoista, vaikkapa sitä joskus tulevaa uutta koiraa varten?!?!  Samoin tarkoituksena on jatkaa jo nyt hyvälle mallille saatua keinusuorituksen parantamista ja toivoa, että saataisiin samanlaista suoritusta keinulle muiden seurojen kisoissa, mitä nyt omassa hallissa on saatu. Lisäksi myös tädin että äiskän nopeutta ja erinäisiä vaikeita paikkoja yritetään hioa parempaan kuntoon :)

NÖpsykän kanssa lähdetään metsästämään yhtä puhdasta nollaa kakkosista.

Summa summarum: eritoten tarkoituksena on pitää vuonna 2010 radoilla hauskaa sekä saada alle mahdollisimman nappisuorituksia :)

22.01.2010 - 20:19

Edellisen kirjoituksen otsikossa mainitsin tokon, mutten mitään siitä kirjoittanut ;) Laho pää kesät-talvet.

Eli Nöpön kanssa on nyt käyty kaksi kertaa TOKO-tunnilla koirakoululla. TOKO-tunti on just sopivasti alkeis-jatka/möliiryhmän agitreenien jälkeen jossa kouluttelen.. joten sinnehän oli pakko mennä vähän pikku-neidin taitoja verestämään ja parantelemaan.

Ollaan vähän katseltu sivulletuloa, seuraamista ja jäävistä: paikalleseisominen ja maahanmeno. Harjoittelua ois vaikka kuinka. Sivulletulo on useimmiten jo aika hyvä ja todella tiivis vrt. Moona-tädin sivulelltulo. Seuraaminen ois neiti-näpsän mielestä pomppimista, eteen sivulle ja taakse.. ei toi neiti jaksa näperrellä ;) No, jonkun yhden askeleen saadaan välillä toimimana jotenkin. Mutta treenejä jatketaan, kait se jotain joskus oppii ;) Ainakin mamma luottaa ja uskoo!

Torstaina kävin kouluttelemassa ja kun pakkasta oli ulkona sen verran paljon ja halli on kuitenkin treeneissä lämmittämätön, niin otin MOonalla omatoimista treeniä ennen koulutteluja.. vähän keppejä ja keinua sekä kääntymisiä ja lähtöjä. Vähän vaan jotain viikonlopun kisoja varten.

Kävin myös kattomassa meijän omia treenejä, joihin ei sitten menty, kun lämmittelyt ois joutunut tekemään kylmässä ja treenit oli hallissa, jossa kyllä sitten olikin -5.. vaikka ulkona oli -12. Eli ei siellä nyt niin kylmä ollutkaan ja jotkut ois ollut valmis jo laittamaan lämmityksen päälle, jos muutkin ois kustannuksiin osallistuneet. Mutta Moonakaan ei nyt ollut sitten treeneissä mukana, joten ne turkkirodut pärjäs siellä ihan hyvin. Mammakin pääsi sitten katselujen jälkeen kokelemaan kokenutta maxi-koiraa. Oli se kyllä tosi erilaista ja coolia menoa :) Tuommoisesta irtoavuudesta mä tykkään! VAuhtia ja menoa ja meninkiä.. ohjaaja oli väärässä paikassa tietty väärillä hetkillä ja jne. Koira kyllä meni melkein kuin itsestään ja luki rataa suht oma-aloitteisesti ;) Aivan mahtava tapaus.. kiitti Tapsa kokeilumahdollisuudesta!  Kyllä maxi ois kiva!  Mutta kun on noi pikkuset, niin en mistään hinnasta suostu ottamaan isoa koiraa.. varsinkaan Nöpön seuralaiseksi. Nöpö kyllä pistäis varmaan uuden pennun ojennukseen.. kyllä siihen luonnetta tarvittaessa tuolta löytyis, mutta leikin tiimellyksessä vois niin helposti tapahtua jotain, joten riskiä en missään nimessä halua ottaa. JOten kyllä se on mini tai suht pieni medi joka meille seuraavaksi rantautuu :)

Huomenna tän vuoden ekoihin virallisiin kisoihin ja ulkona on -13 astetta pakkasta. Onneksi halli on lämmitetty.. joten kokeilemaan ollaan menossa.

16.01.2010 - 22:57

Viime sunnuntaina oli lämpötila sen verta noussut, että päästiin aksatreeneihin. Otin Monskulankin Koirakoululle mukaan, jotta voisin sen kanssa ottaa myös jotain pientä Nöpön ratojen välissä. Lopulta löysin kuitenkin itseni Moonankin kanssa radoilta

Eka rata oli hyppyrata, jonka Nöpsykkä meni suht ok:sti, mutta vauhti oli kateissa ja välilä haisteltiin sitä sun tätä. Kaikki nippelijutut sujui hienosti ja neiti oli ajantasalla mitä mä yritin sille kertoa. Moonalla sitten taas oli vauhti aika kohdillaan ja se meni radan kertalaakista mukavasti. Lähtö oli ainoa joka tuotti ongelmia tai mä en edes huomannut että se tällä kertaa tuotti ongelmia, mutta onneksi coutsi kertoi.. koska nyt tiedän miksi se on voinut kosahtaa ja täytyy olla tarkempi noiden lähtöjen kanssa!

Toinen rata oli oikea kontaktihässäkkärata.. radalla kaikki kontaktit.. A jopa kahteen kertaan. Tällä radalla päätin muistutella tytöille kosktusalustaa, jota aina välilä ollaan muistin virkistykseksi otettu, jotta muistavat mitä siellä kontaktilla oikeasti kuuluu tehdä ja jotta eivät vetokontaktista ajansaatossa rupea loikkimaan. No, Moona meni ok läpyskällä.. A:lla ilman läpyskää toinen suunta oli ok, mutta toisessa himmasi jo paljon enenn varsinaista paikkaa ja tuli nykimällä alas. Nöpö muisti alustan puomilla jotenkin, mutta A:lla kun sitä ei ollut, niin koske-käskystä ei oltu kuultukkaan ja neiti sitten vielä loikkasi keinultakin mun käden ohi.. ei siis tehnyt kontaktivirhettä, mutta ei seurannut mun kättä ollenkaan. Tämän olen keinulla muutenkin viimeisimmissä kisoissa varsinkin havainnut ja viime kisassa olin tarkkana ja pidin neidin vähän ylimääräistäkin siellä, ettei lähde liian aikaisin ponkaisemaan. Tyytväinen olin erityisesti Moonan keinuun.. tota keinua ei olla menty pitkään aikaan ja se näytti nyt toimivan ok.. vaikka itsellä taisi vielä vähän Moonan vanha trauma ko. keinua kohtaan takoa takaraivossa Eli ehkä voidaan vetää johtopäätös, että keinun kanssa yleisesti ollaan menty eteenpäin vuoden takaisesta! Vaikka se siis aina ei vieläkään toimi ja hyvinhän se ei toimi silloinkaan kun se toimii, mutta Moonaksi hyvin näyttäisi nyt toimivan n. 80%:ssa tapauksista. Eli joku juttu veilä tekee sen, että jollekkin keinulle täytyy jäädä silloin tällöin aikaa kuluttamaan.

Maantaina molemmat tytöt pääsivät Piiran fyssarikäsittelyyn. MOlemmilta löytyi jumeja. Moona oli ihmeekseni enemmän jumissa kuin Nöpö.. mutta molempien jumit saatiin auki. Kumpikaan ei ollut vino. Moonakin on joka kerta tuolla aina parempi ja tällä kertaa se oikein veti sinne hoitoon eli halusi sinne ja hoidon aikana slilmät slurpsahti muutamaan otteeseen kiinni, jota ei ole koskaan ennen tehnyt.. joten on toi tätikin ruvennut jo vähän rauhoittumaan ja ymmärtää, että se hoito tekee hyvää. Eikä singonnut ollenkaan ylös, kuten joskus aikoja sitten, eikä millekkään äänille tarvinnut haukkua mitä ulkopuolelta kuului. Nöpö sitä vastoin oli tällä kertaa ihmeen jäykkänä, siis paikasta ja kaikesta.. jotenkin oli pasmat sekaisin ja neiti oli stressaantunut ja vähän paniikissa. Mistä moinen.. ei mitään ymmärrystä. Ennen tämmöistä ei ole ollut. Eihän tuo koskaan ole ollut ko. hommassa mikä höseltäjä tai Piiran pussaaja kuten Moona on.. mutta se on kuitenkin sujuvasti maannut hoidossa kuin Lahna ja rentoutunut. Nyt hän ei oikein rentoutunut ollenkaan. Lopuksi sentään seisoi hienosti, joten hoito oli tehonnut ja neitikin rupesi vähän jo rentoutumaan.

Keskiviikkona Moona käväisi ATTn kisoissa mölliradalla. Mentiin vaan möllit, kun mulla oli olevinaan kiire kotiin.. mamman 90-v synttärit oli seuraavana päivänä. MÖlleissä oli tarkoitus mennä treenaamaan lähtöä ja palkata jos neiti jää sinne hyvin sekä ottaa A:n kontakti pysähtymällä sekä muuten usvattaa rata läpi.. kun kerrankin oli sujuvan suoraviivainen rata. Mölliratoja ei olla menty varmaan moneen vuoteen. Joten saatiin tämmöistä positiivista vauhtirataa Monskulalle sekä mulle juoksuharjoitetta. Lähtö sujui hienosti ja sain Moonan siitä palkattua. A:n pysäytys ei sujunut.. siis pysähtyi kyllä, mutta kuten sunnuntainakin niin liian aikaisin. VAuhtia radalta muuten löytyi ja molemmat sai usvattaa radan läpi Olipa siis onnistunut kisa-treeni! Kisan jälkeen käytiin kävelyllä 9 koiran kanssa... mukana oli kääpiöpinsereitä (tietty siis omat Moona ja Nöpö sekä muita) ja bortsuja ja aussi. Toi on kyllä tosi kivaa kun kaikki käyttäytyy asiallisesti ja koirat saa laumassa viiletellä ja tutustua.

Torstaina oli meillä tämän vuoden ekat Raunon treenit. Pakkastakin oli nyt vain -4 ulkona ja hallissa +1,5 astetta. Rata oli sujuvaa juoksua sekä paikoitellen teukkoja käännöksiä. Sekä kepeillä ois ollut taas ohjelmassa sylkkärillä poispäinkääntö. Siis ois ollut, koska taaskaan tämä homma ei meillä toiminut, kuten ei joskus syksymmälläkään.. yritettiin kyllä useaan otteeseen ja lopulta Moona rupes taas jo lopettaan keppejä ynnä muuta 'mukavaa' No, tehtiin tämä kohta omalla versiolla, minkä alunpitäenkin olin miettinyt. Samoin käännökset venyivät. Eräskin käännös tais olla koko porukan suurimpia, vaikka siis ollaan pienimpiä ryhmässä No, näitä hiottiin ja saatiin ne lopulta toimimaan.

Lopuksi oli vielä lyhyt käännösrata. JOssa eka rata meni suht ok.. kunnon ennakoivilla valsseilla, mutta toinen oli sitten sitäkin parempi kun käytin vastakkaista käännöstä apuna ja en tehnyt valsseja. Tuota vastakkaiskättä täytyy nyt ruveta treenaaman.. se toimii kunhan saadaan siihen enempi harjaantumista tai sanotaan, että mä saan ja saan sen toimimaan luonnollisesti. Tuo vimppa rata meni kyllä aivan nappiin

10.01.2010 - 18:39

Näin se aika menee ja ollaan siirrytty jo uudellen vuosikymmenellekkin Vähän mennyttä yhdistettynä.

Joulu tuli ja meni. Koirat olivat olleet kilttejä ja saivat herkkuja ja lelun sekä mamman ja pappan luo vesi/ruokakepun alusen.. niiden iänikuisten sanomalehtien sijaan Koirista joulussa varmasti mielenkiintoisinta oli ne herkut sekä kinkun tuijotus, kun se oli uunissa. Sitä meinaan piti sitten vahdata oikein olan takaa.

Uusi vuosi meni kotosalla telkkaria tölläten. Välillä koirat vähän uffittelivat, mutta varsinkin Moona on onneksi rauhoittunut ja suhtautuu ilotulitteisiin jo aikast hyvin eli ei stressaa ollenkaan siinä määrin kuin joskus nuorempana. Nöpö the Cool taittaa auttaa asiaan. KYllä ne on joissain asioissa aivan vastakohdat, vaikka muut asiat näyttäisivät toisin. Yleensä Moona on se varmempi ja tukeva jäävuori, mutta välillä siis toisinkin päin. Eihän Moonallekkaan luonnetestin ampumiset vaikuttaneet mitään, jota suuresti itse odotin.. eli oli ihan cool. Mutta ilotulitteet vielä saavat pientä liikehdintää aikaseksi, mutta kyllä se sentään ihan sohvalla makoili eikä ollut pöydänalla piilossa, kuten joskua aikanaan.

Vuoden loppu, uusi vuosi ja vuoden alku on myös ollut harvinaisen kylmää eli lenkkeilyt on jääneet minimiin. Kun pakknen on huidellut -10 - -23 asteen välillä   Nöpö the hienohelma vetää nelijarrut pohjaan jo kun ulos yrittääkin, kun siellä on niin kylmä. MOona yrittää painella tukka putkella tekemään tarpeensa ja sitten sisälle, mutta pikku-tiriiäinen hidastaa menoa, kun se laahaa siellä jossain perässä. No, mamma on sitten välillä sortunut kantamiseen eli menomatka menee kantaen ja kotiin sitten pikku-neiti koikkelehtii kovaa vauhtia Sisälle on tarpeitakin tässä kylmyydessä muutamia kertoja tehty *pyh*  Mutta eipä voi noita moittia.. kukas tuonne haluaa mennä perskarvojaan jäädyttämään melkein karvattomana, pohjavillattomana.

Agilityä on tässä tauon aikana tehty vain kerran, pari viikkoa sitten, kun lämpötila käväisi parin päivän ajan plussan puolella suunnattiin me tyttötrio ATTn hallille vähän treenailemaan. Otettiin Moonalla eritoten keppejä ja keinua sekä Nöpöllä suoraa kujaa, jossa mamma koitti juosta perskuleesti ja ei jäänyt odottelemaan että tuleeko se NÖpö sieltä vai ei, joko se sitten tuli tai sitten ei. Nää on nyt ne meidän tärkeimmät treenikohteet. Kyllä me vähän sitten muutakin otettiin ja pari pientä radan pätkää.

Muuten treenit on tuon kylmyyden takia jääneet. Tänään näyttää lupaavalta, joten matkamme taittaa agihallille vähän treenaamaan. Pakkasta -8, joka on meijän tai paremmin sanottuna mamman vetämä treeniraja omille karvakorville eli tuota kylmemmässä jää verkat liian huonoiksi, joten jos on tuo tai lämpiumämpi mennään. Muuten vois kylmemmässäkin treenata, kun ATTn hallissa on kyllä sisällä paljon lämpimämpi kuin ulkona on ja koirakoulussa ollaan aina plussan puolella reilusti.. mutta kun niistä tärkeistä verryttelyistä en halua yhtään laistaa, kun tiettää, että muuten neidit voi saada revähtymiä ja se ei sitten hyvää tiedä.

14.12.2009 - 13:23

Ja päivitys on taas jäänyt useammalta viikolta tekemättä.

6.12. oltiin Monskun kanssa starttaamassa TSAUlla yksi startti. Ilmoitin vaan yhteen kun pikkujoulujen jälkimainingeissa en ollut varma, että jaksaisinko/pääsisinkö osallistumaan ;) No, mentiin sitten starttaamaan rata. Kari Jalosen radan alku oli kimurantimpi keppikulmineen, mutta selvisimme kepeistä ihan ok:sti, mutta sitä vastoin takaakierrot eivät tuona päivänä olleet mitenkään hanskassa eli teimme kaksi kertaa takakierrolla koko esteen kierto-virheen. Moona ei oikein lukenut yliottoa.. ekalla kerralla taisin itse jopa jätttää sen vauhdissa tekemättä ja luottaa vähän liikaa, että se tulee sieltä.. tokalla kerralla este oli niin vinossa, että M paineli vaan vauhdilla koko esteen ympäri mamin luo ;D  No,  aina ei voi sujua... radalla tuli myös muuta säätöä, joten aikaa paljoi. Suht tyytyväinen olin keinuun, joka oli Moonaksi ihan ok.

Ko. sunnuntaina käytiin Nöpsykän kanssa pyörimässä Koirakoulun treeneissä 8 esteen radalla 25 esteen rata. Tällä dementikolla oli jo hivenen muistamisongelmia. Vimpalla kerralla homma sitten sujui jo ihan ok.

Edellisviikolla ei sitten torstain treenejä ollut ollenkaan, kun oli epikset ATTllä. Moonan kanssa päätin jättää epikset väliin, kun viikonloppuna oli kisat tulossa.. joten käytiin keskiviikkona tekemässä viimeistelytreenit kisoihin molempien tyttöjen kanssa. Otettiin 17 esteen mukava rata, jossa oli erilaisia kommervenkkejä. Tämän lisäksi sitten vielä  muutamien esteiden sarjoja kepeillä, keinulla, renkaalla ja pöydällä. Pöytää en taas muista koska ollaan oikein treenattu. Nyt ajattelin senkin varmistaa, että jahka sellainen sattuisi kisoissa eteen pöllähtämään, niin tiedämpä että sitä taas on noiden kanssa harjoiteltu. Molemmat meni kaikki harjoitteet ihan ok ja yksin treenatessa sai keskittyä niihin molempien ongelmakohtiin. Eritoten: Nöpöllä rengas, Moonalla keinu. Torstaipäivä menikin sitten koko illan osalta epistellessä töissä.

Lauantaina Monskula starttasi sitten tämän vuoden viimeiset kisat. 3x agirata ATTllä. Eka rata oli Marjo Heinon käsialaa. Rata tuntui sujuvalta. Keppien jälkien tilanne mietiettyti eniten.. että teenko valssin, edestäleikkauksen vai takaaleikkauksen. No, lopulta päätin.. etteä edellisen ATTn kisan keppien jälkeisen edestäleikkauksen jälkeen en rupea vaihtamaan puolta M:n edessä.. hävitän sen kuitenkin johonkin ja viressä oli vielä ulostulopuolella hyppykin tarjolla, joten voisin väärällä ajoituksella törkätä koiran aika helposti sinne. No, rata sujui sitten ihan ok ja takaaleikkaus/poispäinkäännös keppien jälkeiselle muurille toimi ok. Moona selvästi vilkas keppien ulostulon edessä olevaa hyppyä, mutta suoritti muurin.. mamman käskystä ;) Loppuosassa bongasin yhden hypyn takaa renkaan, jolle oli jo kovaavauhtia menossa kunnessa sian rääkäistyä tädin takaisin. En tainnut käännössä taas tehdä oikein mitään tai mitään mitä koira ois nähnyt. Tulos kuitenkin -1,50 ja 0vp eli 1 aginolla SM-nolliin lisää. Niitä me kipeästi tarvitaankin ja niiden saantiin en niin ole uskonut. Keinukin oli taas MOonaksi parempi.

Toinen rata oli Savikon Sepon rata. Rata tuntui tutustuessa muuten ok:lta, mutta puomin jälkeinen elämä oli mulle täysi mysteeri, koska keksin monta vaihtoehtoa, mutta mikään ei sopinut oikein mun vetokontakteihin :/ No, mä en sitten rataanlähtiessäkään ollut selvästikkään päättänyt mitä ko. kohdassa aion tehdä, koska rata meni tosi vauhdilla ko. kohtaan asti.. kunnes tuli paniikki, kun Moona syösyi kohti edessä olevaa estettä, jonne ei pitänyt mennä ja mä olin jo jäljessä. Ei kun koira takas ja matka jatkui ja maaliin. Maaliin tulon jälkeen olin varma, että  yliaikaa tuli.. mutta ei tullut... oltiin sitten kuitenkin edetty muuten rivakasti. Mutta tuo takaisinotto oli kyllä aivan älytön! Hoh hoijaa! Siihen asti ok rata, mutta tuolla sitten sössin radan! Mutta kun ei mamma kerta ole nopea niin se ei ole.. tästä saa hyvä kisakaveri kärsiä. Tulos kuitenkin -3,95, joten 1 aginolla lisää plakkasiin. Näillä tuloksilla ansaitsimme samalal myös tuplanollan!  Jota en kuunapäivänä uskonut agiradalta saavani, siis radoilta joissa on keinut!!!

Vimppa rata oli myös Sepon käsialaa. Rata tuntui taas ihan mukavalta. Mutta mamma tais olla sitä mieltä että tavoitteet sille päivälle tuli saavutettua ja vähän vaan rallatteli. Ohjaus oli kadoksissa.. ois pitänyt olla paljon tiukempaa ja kannustavampaa. Moona häviskin kerran melkein A:lle sekä melkein ohitti sen jäleken hypättävän esteen. Noihin paloi aikaa tooosi paljon + keinu ei enää tällä radalla sitten ollut hyvä :/  No, täpärästi pelastellen ja selvästi jotenkin taas varmistellen 0vp, mutta nyt tuli sitten rutkasti taas yliaikaa.

Sunnuntaina oli vuorossa NÖpsykälle yksi startti.. sille tämän talven viimeinen. Kisakausi korkataan sen kohdalla sitten huhti-toukokuussa seuraavaksi, kun talvi ja pakkaset on kaikonneet. Nöpsykän rata tuntui suhteellisen helpolta ja sitä myös oli. Tuos oli 0vp, mutta yliaikaa, koska Nöpsykkä taas hyppeli omia hyppyjä.. metrin riman yli.. ettei vaan rysäytä esteeseen ja mamma ois ehkä voinut vedäättääkkin ja viedä vähän rivakammin.. taitais Nöpö ainakin mulle sanoa ;) Tällä tuloksella kuitenkin toisia, kun vain yksi puhdas nolla tuli! :)

Viikonlopun saldo oli siis hyvä: neljä x 0vp, tuplanolla sekä pari yliaikaista. Loppu viikonloppu sujui kisatöissä, uutta opiskellen, katsellen ja kuunnellen sekä mukavasta porukasta naatiskellen.

Torstaina oltiin Monskulan kanssa vuoden viimeisissä ohjatuissa treeneissä. Rauno oli tehnyt mukavan radan, johon tämä mamma sai sählättyä urakalla. Aina kosahti johonkin kohtaan, eikä valmista meinannut tulla millään. JOko vein liikaa tai en vienyt tai en hakenut koiraa tai turhaan hain sen tai tai tai. Hoh, ehkä sitä vois ottaa niskasta itseä kiinni ja mennä kun kerkeää sekä viedä ja hkaea sen koiran kun tarvitaan ja jättää tekemättä kun ei tarvii. Mutta ei oo helppoo ;) Käännöksiä varsinkin pitäis ruveta treenaamaan ja opettaa vaikka joku käsky Moonalle. Kyllähän se sitten viidennelläkymmenennellä toistolla kääntyi hienosti sivellen, mutta sit se  jo tiesi mihin ollaan menossa. Alkuun ampuili vaan jonenkkin.

28.11.2009 - 20:56

Viime lauantaina oltiin Monskulan kanssa Marjut Pullin koulutuksessa ATT:llä. Marjut oli tehnyt meille vaikeat radat, joista löytyi kompakohtia todella monta. Päivä kuitenkin osoittautui meille hyväksi ja toimimme Moonan kanssa aivan sairaan hyvin yhteen.. en muista koska oltais tehty näin hyvää yhteistyötä. Me vältyttiin kaikilta kompapaikoilta ja koira tosiaan toimi kuin unelma ja luki mua kuin avointa kirjaa. Menin tosi rennosti, ilman paineita ja yliyrittämistä ja näin Monskula myös näytti parastaan, mutta silti myös toimi just niin kuin halusin eli se oli kuulolla tosi hyvin. Ekalla radalla ainoastaa yksi suoran päässä oleva takaakierto oli sellainen johon en millään meinannut ehtiä, mutta kun vaihdoin lopulta puolta kun uskoin etten toiselta puolelta kerkeä onnistui homma, kun törkeästi vain menin enkä meinannut. Toinen rata meni heti ekana nappiin. Mustan putken kanssa oli jokseenkin alkuun vähän ongelmaa, kun Moona meni sen ihan sairaan hitaasti, mutta parani kun otettiin sen kanssa vähän toistoja. Todella hyvä koulutus ja mun rakas-karvakorva-mussukkani toimi loistavasti!!! :)

Sunnuntaina Nöpsykkä meni myös ihan ok.. kepeillä ei irroonnut niin kun yleensä... vähän epäilen, että blexit vaikutti asiaan ja varmaan se, että jouduin vähän ennakoimaan liikaa ja tämä otti vauhtia pikku-neidiltä pois. Mutta muuten ihan hyvää työskentelyä.

Torstaina oltiin Moonan kanssa Raunon treeneissä, jossa oli pitkälti samaa Pullin rataa kuin lauantaina, muutamalla kohdalla vaihdettuna. Tänään homma ei toiminut ollenkaan niin hyvin kuin viime lauantaina. Mä taisin olla liankin rento ja vain husikin menemään, jotain sinne päin ja eihän Moona semmoista ohjausta lukenut. Toisella yrittämällä olin sitten jo napakampi, mutta siinä tuli sitten jo vähän yliyrittämisen makua. Sylkkärivienti kepeille oli vaikea.. jonka takana oli A.. jonka Moona sitten bongaili useaan kertaan :/

20.11.2009 - 22:32

Viime viikon torstaina Rauno oli pois ja tehtiin Marjan rataa. Rata oli mukavan haastava ja taas tuli montaa asiaa mietittyä ja kokeiltua ja ihmeteltyä. Katselin toisella kentällä myös keinua ja mietiskeltiin erinäisiä asioita.

Sunnuntaina Nöpsykkä veteli treeneissä kivasti.. se osaa kyllä kaikkea kivasti ja kulkikin tosi kivasti ;)

Tiistaina oltiin epiksissä molempien tyttöjen kanssa. Avoimen rata oli vaihteeksi normaalia vaikeampi, mutta sehän sen parempi,e ttä harjoituskiosistakin löytyy haastetta. Moona meni aluksi ja suoriutui radasta aivan mahtavasti.. keinua lukuunottamatta, joka oli älyttömän hidas. Mutta siis ongelmakohdat suoritettiin sen enempää ihmettelemättä ja vauhtia oli mukavasti. Nöpsykkä suoriutui myös ok, mutta vähän oli kysyttävää ja keinulta lähettiin liian aikaisin. Mutta mukavaa oli kisailla ja pitkästä aikaa oli molemmat koirat samalla radalla. Sekosinkin alkuradassa, johon olin suunnitellut molemmille omanlaisensa alut, mutta niin vain tein Nöpön kanssa melkein samoin kuin Moonan kanssa tai voisi sanoa, että se oli yhdistetty versio Moonan jo suorittamista ja jostain takaraivosta osittain Nöpön suunnitelmasta osaa. No, mutta sujui se noinkin ;D

Tän viikon torstaina ei oltu Monskulan kanssa treeneissä, kun mamma oli työreissulla Espoossa ja ei ehtinyt treeneiksi kotiin.

Huomenna on vuorossa vierailevan kouluttajan koulutus :)

11.11.2009 - 22:22

Viime lauantaina oltiin Moonan kanssa juoksentelemassa 3x Sami Topran radat ATTn agikisoissa.

Ekana oli vuorossa agirata. Rata tuntui meille sopivalta. Muutama kohta herätti keskustelua, että mitä niissä vois tehdä ja mikä kannattavaa ja mikä sopii just meille jne. Valitsin kuitenkin sen vaihtoehdon, joka tuntui luontevammilta.. eli ei mitään turhia hösellyksiä. Rata meni ihan kivasti.. paitsi radan 4:s este.. keinu.. kesti taas aikast kauan. Muuten täti irtoili ihan ok.. mitä nyt lopun puomilla vähän himmas alussa ja lopussa ei sitten taas seurannut mun kättä vaan antoi mennä. No, tulos 0vp, mutta yliaikaa harmittavasti +0,78.

Toinen rata oli myös agirata. Keinun jälkeinen pimeäputki mietitytti ja siihen kovasti mietin vain sinne heittämistä ja parasta toivomista ja tämän jälkeen edestäleikkausta, no.. lopulta menin kuitenkin tekemään sinne suulle pakkovalssin ja se onneksi tällä kertaa onnistui ;) Ja keinukin toimi paremmin kuin ekalla radalla. A:n takaaleikkauksella Moona himmas alastulo-osuudella aikast ylös ja sain vetää sen siitä alas. Näihin tietty kului hivenen ylimääräistä aikaa. Mutta se radan katastrofi osuus oli kolmanneksi ja toiseksi viimeisen esteen välissä. Tuohon olin rataantutustumisessa ehtinyt miettiä ulkokaarteessa juoksua.. keppien jälkeen valssia, keppien jälkeen edestä leikkausta sekä ennen seuraavaa estettä takaaleikkausta. VAihtoethoja siis oli mietitty ja kokeiltu. Valssin hyllytin, kun totesin sen hidastavan. Takaaleikkauksella vähän epäilin, että jos ei täti keppien jäleken oikein irtoa sekä ulkokaarretta epäilin, että jos vauhtia onkin sata lasissa niin en ole kepeillä oikeaan aikaan. Joten päädyin edestäleikkaukseen, joka kostautui.. kadotin hetkeksi koiran.. jonka sitten vihdoin löysin seuraavan esteen takaa.. jolloin en todellakaan tiennyt, että mitä kautta se sinne oli mennyt.. oliko se edes suorittanut estettä, eniten todellakin mietin.. että se ei varmaan ole sitä suorittanut, vaan on lukenut mun sivuaskeleet takaakeirroksi, kun oli mua kohti sieltä tulossa, kun katseeni koiraan sain. No, ei kun usutin sen eteenpäin siinä toivossa, että este on suoritettu.. eihän tossa muuta voinut.. joten hylky sai tulla jos on tullakseen sitten vimpalla esteellä. No, oli se sen suorittanut ja vielä oikealta puolelta muakin, mutta niin läheltä ja takaa.. etten sitä ollut huomannut, kun katseella etsin.. pitäis  ehkäpä muistaa, että tuo on mini-koira ;D Eli kävi vähän kuin lenkillä konsanaan, että kutsun koiraa ja huudan ja huudan ja hätäännynkin jo, että mihin se koira meni ja sitten se töllöttää siinä vieressä :) Mutta summa summarum.. Moona oli suorittanut tuon esteen ja tehtiin siis ihme pelastuminen. Mutta harmikseni tuo kohta koitui kohtaloksemme eli 0vp, mutta +0,33 yliaikaa :(  Harmittavasti noin vähän. Muualtakin tuo ois pois saatu.. jo A:n alastulossa paloi tuon verran ja varmasti enemmänkin kun ei tullut suoraan alas.

Viimeisenä ratana oli hypäri, jossa sain tehdä pakkovalsseja ja juoksennella. Tämä rata meni kohtalaisesti.. mitä nyt muutama kaarre valahti. Mutta tältä sitten 0vp ja -0,78. Eli yksi hypärinolla lisää. Harmittavasti tämä ei vaikuta nollien keräämiseemme mitenkään, kun hypärinollat oli jo kasassa :/  Näitä meille varmaan muutenkin tässä siunaantuu, kun agiradalta se nollan saaminen on aikast pitkälti keinun varassa.. siihen palaa niitä arvokkaita sekuntteja aivan liikaa!!! Muutenkin mamma vähän hidastaa liikaa.. jämähtämällä. Nyt kyllä lauantaina mentiin aikast sujuvasti kaikki radat ja mamma ei jäänyt kupeksimaan :)

Saatiin me sentään triplanolla virhepisteissä.. mutta kyllä nuo harmittavan pienet enimmäisajanylitykset harmittaa :(  Mutta koiraan olin kyllä tyytyväinen ja ratasuunnitelmiin.. kakkosradan edestäleikkausta lukuunottamatta... jälkeenpäin ajateltuna mun ois pitänyt tehdä se takaaleikkaus siinä tai jopa ulkokautta juoksu ois varmasti toiminut. Mutta jälkeenpäin on helppo jossitella ;)

Katse kohti seuraavia kisoja! Jokaisesta kisasta saadaan arvokasta kokemusta ja tuloksilla ei sinäänsä ole merkitystä. Mutta tietty parhaamme yritämme ja kivahan se on hyviä tuloksia saada :)

06.11.2009 - 20:20

Viime viikon torstaina Moonan kanssa suoritettiin irtoamisharjoitusta radalla. Tarkoituksena oli putkesta ulostullessa heittää koira keppien toisella puollella oleville hypyille. Alkuun tämä ei tuntunut millään onnistuvan, vaan MOona luki mun liikettä eli jalkoja ja ei kattonut kättä yhtään eli aina kun käännyin itse putken jälkeen keppien toiselle puolelle.. Meni Moona kepeille. No, Rauno meni sitten ekan hypyn taaksen avustamaan ja tämän jälkeen lähti sujumaan. Otettiin muutama kerta se yksi hyppy putken kanssa ja sen jälkeen lisättiin toinen hyppy, joka oli vielä kaueampana ja RAuno kävi siellä myös avustamassa. Tämäkin sujui sitten jo heti ekalla kerralla ok ja tämän jälkeen otettiin sitten ilman avustajaa ja sinne se koira juoksi ja juoksi muuten semmoista haipakkaa, että mamma jäi kuin nallikalliolle ja katseli ja ihaili, kun Moona meni.. joten seuraavassa tilanteessa olin sitten auttamatta jäljessä ;D Mutta se tilanne ei ollut meille ongelma. Eikä toi edellinenkään käytännössä ollut, koska suoritin sen radalla eri tavoin ja olisin joka tapauksessa suorittanut, vaikka Moona ois tuon irtoamisjutunkin osannut, mutta nyt harjoiteltiin vaan jotain uutta ja lukemaan enempi sitä ohjaajan kokonaisvaltaista ohjausta. Muuten rata meni ihan ok. Kyseessä oli hyppis.

Lauantaina lähetiin sitten Siljan ja PIkun kanssa Hyvinkäälle JAUn kisoihin Hyvinkään Koiraurheilukeskukseeen. Keskus olikin kiva paikka kisata. Ulkona oli n. -5 astetta pakkasta ja sisällä joku +15 astetta plussan puolella. Sisällä oli mukavat tilat koirien boxeille, kahvio sekä mukavan kokoinen lämmittelyalue ja hyvät lämppäesteet. Pohja tuntui ja olikin tosi hyvä, eikä Moona vierastanut sitä yhtään. Kenttä ja esteet myös ok. Ainoastaan keinu oli raskaamman puoleinen ja valot olivat joissain kohtaa ehkä hivenen  hämärät. Mutta kyllä tuolla kelpasi kisata ja varmasti ollaan menossa tuonen myös uudestaan.

Tuomarina ko. kisoissa oli mineillä Salme Mujunen ja olimme ilmoittautuneet hänen kahdelle agilityradalle. Eka rata oli ihan ok, mitä nyt kepeille vienti ja lähtö oli vähän haastavammat sekä ansaestetä oli tarjolla. Lopussa oli mukava hyppy-suoraputki-suoraputki-hyppy suora :) Tyypillistä Mujusmaista. Rata meni meiltä ihan ok.. mitä nyt mamma varmisteli ja varmisteli sekä MOona varmisteli sitten keinulla monia-monia sekuntteja eli oli ihan sika hidas keinu. Tulos oli 0vp, mutta n. 5 sekunttia yliaikaa :/  Toinen rata oli eka rata väärinpäin. Joten alkuun oli pitkä suora, jonka jälkeen siten vääntöä ja tässä oli kepeiltä lähtö haastavampi. Nyt otin asenteen, että mennään eikä meinata ja teinkin takaaleikkauksen muutamaan kohtaan johon varmasti olisin tavanomaisesti änkenyt valssin. Muutenkin luotin koiraan tai paremminkin otin asenteen, että joko se menee tai on menemättä. No, tällä kertaa se toimi. Moonalla oli vauhtia paljon enemän kuin ekalla radalla ja se kuunteli ja toimi tosi hyvin. Mamma veti yhden kaarten takaperin putken takaa putken päälle tultaessa liian pitkälle ja tässä Moona meni ohi, joten tulos 5vp, mutta nyt aika oli miinusta :) Keinukin oli tällä radalla jo normaalia MOonaa (eli ei normikoiralle hyvä, mutta Moonalle hyvä keinu!!!) ja mä kovin ajattelin, että se menee varmaan huonommin kuin ekalla radalla meni, kun se kerran tuli vastaan toisen kerran. Ei ton koiran aivoituksia aina oikein ymmärrä. A vedettiin siihen malliin, että harjan yli oikein loikattiin.. aiheutettiin yleisössä kauhuefektit :D  Kepit meni hienosti ja koira irtoili ja mä luotin. Näin kun sais radat aina vedettyä!!! Mutta mä tiedän että mä olen sellainen varmistelija.. aina ollut ja kun siihen ei kukaan ole alusta asti puuttunut, niin miten mä sen osaan muuttaa.

Sunnuntaina Nöpsykkä veti treeeneissä 25 esteen agiradan tosi nätisti. Se oli kuulolla, liikkui hyvin ja teki työtä upeasti. Takasylkkäri muurillekkin toimi sillä.. wau!

Eilen Moonan torstaitreeneissä Moona meni ihan ok, mutta jotenkin puhti oli pois. Tais ehkäpä vaikuttaa se,e ttä mamma auttamatta unohti illan treenit, kun jotenkin työasiat pyörivät mielessä kun tulin kotiin ja lykkä koiralle täyden ruokasatsin eteen :S  Vasta sitten myöhemmin havahduin ja tajusin, että illalla ois treenit. JOten ei kait ne treenit niin täydellä vatsalla kiinnostaneet tai ei sillä ainakaan kiva ole juosta :I   No, eka rata oli keppejä lukuunottamatta meille helppo ja oikeastaan samoin oli toisenkin radan kanssa. Mutta nyt haettiinkin meille lisää vauhtia. JOta tuli sitä mukaa lisää, kun luotin ja vaan juoksin. Tehtiin myös taas pitkästä aikaa kontakteja pysäyttäen. MOona sai vähän vahvistusta, että miten ne kontakti pitäis mennä, kun välillä se ei aina seuraa sitä mun kättä *grrrr*   :(   Mutta en ole takas noihin pysäytyksiin siirtymässä, koska se voi jopa tehdä ne välillä kyllä ihan ok.. A:lla, mutta puomi on hidas ja keinulla ei ois mitään järkeä sitä tehdäkkään. Mutta rupeaa kyllä tosi helposti hidastelemaan ja kun täydellä vauhdilla otin viimesillä kerroilla niin tuli jopa läpi.. kun pysäytys ei oikein onnistunut. Mutta oli sillä kyllä muistissa mitä siellä kuuluu tehdä, joten homma ei ole unohtunut.. vaikkei tuota ole kyllä pitkään aikaan taas tehty. Kepeillä ois taas ollut mahdollisuus kokeilla irtoamista mennen itse keppien toista puolta, mutta en sitä radalal tehnyt, koska kävin aikasemmin toisella kentällä sitä kokeilemassa ja Moona meni ihan lukkoon ja rupes jo kepeillä empimään ja lopettamaan kesken eli tätä täytyy ottaa itsekseen.. namikepon kanssa. Treeneihin en nyt halunnut ja ei aikakaan ois rititänyt tuon harjoittelemiseen, joten parempi kokeilla ja treenata omalla ajalla. Näitä omalla ajalla treenattavia on jo aikast paljon, joten nyt tarvitaan aikaa koska niitä päästään kokeilemaan.

Huomenna ois vuorossa ATTn kisat.

25.10.2009 - 13:12

Torstain treeneissä käytiin katsomassa, että Moona toimii just niin kuin mä ohjaan. Mamma sitä vastoin voisi ohjata vähän paremmin.. sekä uskoa ja luottaa koiraan ja jättää se tekemään ne työt. Sekä ohjata se koira sinne oikealle seuraavalle esteelle, eikä kompaesteelle ja sitten ihmetellä, että kui se nyt tonne meni?!?!

Moona aina ollut mulla näpeissä, mutta eipä ole enää. Mutta toisaalta tämä on musta meille ihan oikea suunta, kunhan vaan löydetään sen oikean  keskitien Nyt tietty mamma vois sitten pitää sitä ohjausta vähän tiukempana silloin kun tarvii, eikä vaan roiski sitä koiraa johonkin.

Radan vimppa este oli hyvä esimerkki.. käänös sille ois tarvinnut olla suhteellisen tiukka.. siis ois tarvinnut. Mutta koska 'lähimailla' ei ollut yhtään estettä, niin mamma päätti vaan rallatella menemään.. eihän ko. kohdassa vointu olla mitään mikä epäonnistuu, eihän?!?! Koirahan tietty bongas sieltä kauempaa hypyn jonne irtos TODELLA hyvin.

Radan perusteella olin kyllä todella tyytyväinen Tädin irtoamiseen! ♥ Siellä oli muutama kohta, joissa sitä irtoamista tarvittiin. Alkuun valitsin erilaisen vaihtoehdon, mutta coutsin avustamana vaihdettiin vähän ohjausta ja kyllähän se Moona irtos, joka ikiseen paikkaan.. vaikken itse siihen ihan uskonutkaan.

Nyt kun se on ruvennut irtoamaan täytyis mun vaan uskaltaa ja antaa sen sitä käyttää ja antaa tehdä työt. Mutta sitten taas tietyissä paikoissa muistaa, että se nyt todellakin jo irtoaa eli muistaa ottaa se kiinni myös!

Vaatii kyllä ohjaajan uudelleen orientoitumista, jotta opin toimimaan oikealla tavalla oikeissa kohtii. Eli löydän kohdat joissa voin luottaa, että se irtoaa ja uskallan jättää sen tekemään hommat sekä sitten taas löydän ne kohdat joissa se voi bongata ne hörhöesteet ja ottaa se tällöin sitten tiukempaan ohjaukseen.

Koirassa on havaittu erinäisiä.. hyviä.. muutoksia tässä viimeisten kuukausien aikana. Ohjaajassa ei niinkään. Joten nyt täytyy sitten taas löytää se uusi yhteinen sävel, jotta saadaan homma toimimaan sopivassa sutheessa.

Perjantaina kävin kouluttelemassa vähän muutamaa kaveria, jotka halus tulla kokeilemaan lajia sekä muutama tuttu oli myös kokeilemassa ATTn esteitä ja kenttää. Sitä ennen otettiin Moonan kanssa vähän toistoja muutamassa jutussa, joita tässä on vastaan viime viikkoina tullut. Noiden treenausta täytyy jatkaa sekä muutama muukin juttu on vielä odottamassa, että päästään hallille kaksistaan

Alla vielä viime lauantain Moonan hyppyrata (laatu on huono :/ ):
 

21.10.2009 - 22:21

Taas laahaa nää päivitykset jäljessä... Huomennahan on jo toiset treenit uudessa treeniryhmässä

Viime viikon torstaina tosiaan oltiin Monskulan kanssa ekaa kertaa uudessa ryhmässä.. katselemasa, kuuntelemassa ja treenailemassa.

Rata oli muokattu edellisen lauantain PiirM-agilityradasta. Oli siis samantapaisia kohtia kuin ko. radalla sekä joitain uusia paikkoja.

Uudelta coutsilta tuli hyviä neuvoja ja ohjeita. Muutamia juttuja tuli heti näin alkuun, joihin haluankin parannuksen ja joita meidän täytyy nyt harjoitella, jotta oppisin näitä juttuja nyt tekemään toisin sekä että Moona myös lukis mua niin kuin mä haluan ja tehtäis yhdessä just nappiin oleva suoritus näissä kohtiin. Moonahan kyllä seuraa mua.. vaikka jutut siis oli mulle uusia, mutta ne hommat ei tietty tule ihan siitä vaan mun selkärangasta, vaan vaativat parempaa harjoittelua useammalla ja useammalla toistolla. Nyt kun sai ehkä enemmänkin miettiä, että jalat näin ja kädet näin ja sitten liikun tonne ja nyt vaihdan tän käden ja laitan tuon toisen tonne. Sitten siinä hötäkässä vielä yrittää pitää koiran mukana. Moona kyllä tuli hyvin.. vaikka mamman ohjaus oli ehkä paikoitelle hivenen töksähtelevää... varsinkin noissa uuden kohdan paikoissa

No, mutta hiljaa hyvää tulee.. vaikka näissä molemmissa korjauksissa pyritään nopeuteen ja varsinkin ajalliseen säästöön rata-ajassa!

Sunnuntaina oli Nöpön treenit, jotka ei oikein sujuneet. Jotenkin olin itse liian löysä, joten Nöpökin oli. Mutta kaikki siis lähtöisin mammasta ja homma ei silloin sitten vaan toiminut.

Sekä torstain että sunnuntain radoilla molemmilla oli parannettavaa tiukoissa paikoissa, joissa en ollut tarpeeksi skarppina ja koirat hävis muille esteille kuin piti. Lisäksi vois ehkä itsekkin muistaa, että mulla on haltuunotto käsky, joka todella tarkoittaa että "Tulet tähän aivan viereen tai paremmin sanottuna kiinni!".. toisella käskyllä kun on enemmänkin vain merkitys, että vilkaise tänne ja jatketaan sitten matkaa. Ja sen kyllä nyt huomas, että matka jatkui vaikka kuinka yritin tuota jälkimmäistä vähemmän merkityksellistä sanaa huudella. Pitäis kyllä varmaan taas vähän muutenkin vahvistaa tuota, että koira myös tulee todella luo asti, kun sitä haluan. Ehkä rupeaa taas välillä varsinkin Moonalal menemään kierrokset yli ja sitten se ampuilee jonnekkin.. vaikka yleisimmin on hyvin hanskassa. Mutta välilä tulee jo näitä tilanteita, että se lukee rataa itse.. jos ja kun en ole tarpeeksi tilanteen tasalla tai ohjeet tulee aivan liian myöhään.

13.10.2009 - 15:23

Edellisviikon sunnuntaina Nöpsykän kanssa meni rata tosi hyvin. Pikku-Neiti pani parastaan ja paineli tosi upeasti. Vauhtia oli, hypyt luisti ja ratakin meni hienosti. Joitain kohtia hiottiin, mutta muuten oli tosi hyvä. Paitsi!!! Neiti päätti kieltäytyä A:sta  A oli radalla tosi jyrkässä kulmassa ja muutaman kerran kun ei päässytkään kunnolla ylös.. päätti ettei hän sitten mene olllenkaan. Ei siis mennyt vaikka suoristin neidin linjan esteeelle ja otettiin kunnon vauhditkin. Muutaman kerran saatiin menemään, kun oikein usutettiin ja namitettiin.. mutta yksinään normaalisti ohjaten ei sitten millään. Apua! Mulle iski tässä vähän jo paniikki ja se tietty vielä heijastui Nöpön käytökseen. Joten jätin A:n siihen ja päätin ottaa Nöpsykän mukaan seuraavan päivän Moonan treeneihin ATT:lle ja sivussa kokeilla siellä että miten käy. Nöpsykällä kun oli kisat tulossa seuraavana sunnuntaina, joten eihän sinne nyt voida lähteä jos neiti kieltäytyy A:sta.

No, maanantaina oli Monskulan vimpat treenit ATTllä maantairyhmässä. Meillä olikin vieraileva kouluttaja, joka oli tehnyt mukavan suht helpon radan. Moonan kanssa rata sujui tosi hyvin.. olihan se meille tosiaan helppo ja toisella kiekalla sain hienosti kokeiltua ja onnistumaan kepeille takaaleikkauksen. Tästä oli hyvä lähteä PiirM-kisoihin lauantaina, kun täti kulki kivasti ja itselle jäi helposta radasta hyvä mieli, kun kaikki toimi ja ei tullut oikeastaan yhtään huonoa kohtaa radalla

Ennen Moonan suoritusta otin Nöpsykällä viereisellä kentällä A:ta. Moona kun oli suoritusvuorossa vasta ihan viimeisenä ja viereinen kenttä oli sattuman kautta tyhjillään. Nöpsykkä sitten paineli A:n kuin vettä vaan.. ei mitään ongelmaa, tulinpa mistä suunnasta tai kummalta puolelta ohjaten vaan. JOten oli joku väliaikainen mielenhäiriö se sunnuntainen. Eli Neiti varmasti vaan päätti, ettei hän sinne pääse kun muutama kerta epäonnistui kun vauhti ylämäessä hiipui. Nyt meni tosi hienosti ja vauhdilla. Otettiin myös ATTn rengas, kepit ja keinu muutaman kerran.. kaikki ok.

Lauantaina oli sitten vuorossa Monskulan ekat PiirM-kisat. Ekaksi oli vuorossa joukkuerata, jossa Moona lähti joukkueensa ensimmäisenä. Rata oli suhteellisen helppo, mutta muutamassa kohdassa täytyi muistaa vähän varmistella..ettei juokse kompaesteelle. Rata menikin muuten ihan ok, mutta nuo varmistelut meni todella varmisteluksi. Moona meinasi tulla ekasta putki varmistelusta.. vedosta.. ohi putken suun.. sain viime hetkellä sen sinne putkeen ja sen jälkeisillä kepeillä en sitten vienyt ihan loppuun, vaikka rataantutustuessa vielä painotin itselle, että vie loppuun, kun kepit loppui suoraan aitaan.. mutta taisin sitten ottaa pienen sivuaskeleen ennen loppua ja avot Moona tuli kepeiltä pois. Radan lopussa putkelel tehty varmistettu veto meni sitten mönkään ja Monskula juoksi suuaukon ohi. Tuloksena siis 10vp. ja yliaikaa keppien ja tuon putken korjaamisesta + meinasi MOnskula yhdellä putkella karata puomille.. siitä myös ylimääräinen aikaa kuluttava koukero. Joten ei kovin hyvästi mennyt, mutta tehtiin sentään tulos. Muuta joukkuelaiset meni hienosti Minna ja Kippe sekä Tiina ja Elmo teki nollat ja Annuli ja Nelli 10vp. Tällä tuloksella meidän joukkue voitti! Olimme minien PiirM-joukkue 1!!!!   Eipä olisi ikinä uskonut, mutta rata ei siis ollutkaan niin helppo ja tosiaan pienellä ohjausvirheellä tai hetkellisellä herpaantumisella radan sai vahingossa hyllytettyä. Joten taso ei nyt ollut kovinkaan puhdasta.

Joukkuekisan jälkeen oli vuorossa hyppis. Joka oli aikast kiva, mutta oli siinä vaikeita paikkoja. Monskula toimi ja voisi sanoa, että ekan kerran tää rata meni just niin kuin olin suunnitellut ja Moona toimi just niin kuin ohjasin! Tuloksena hyppyratanolla, sijoitus 7/38.

Viimeiselle agiradalle lähdettiin sitten metsästämään tulosta. Rata tuntui kinkkiseltä ja hyppyjä oli sikinsokin yhdessä kohtaa. Ja rata ei sitten mitenkään tuntunut vaan se todella oli kinkkinen. Tuloksia tuli tällä radalla aikast vähän.. suurin osa hyllytti ja samoin kävi meillekkin. Me hyllytettii jo kylllä kolmannella esteellä, kun oli takaakierto.. jossa olin Moonan jo saanut jonkun verran esteen taakse, mutta se luki mua niin nopeasti, että kun peruutin ottaakseni sen vastaan tulikin se esteen editse ja hyppäs väärältä puolelta  Eli en sitten vienyt ihan siihen viimeiseen pisteeseen asti.. olin liikaa edellä ja menossa. Liian kiire! No, ei se mitään rata olisi hyllyttäytynyt myöhemminkin parissa paikassa  JOten se siitä radasta! Loppusuora oli tämän radan parasta antia, koska siihen hyllytti aika moni ja se toimi meillä tosi hienosti, varsinkin kun en oikeastaan enää siinä kohtaa pahemmin tehnyt mitään.. vähän huiskin jonnekkin ja Moona suoritti kaikki esteet upeasti

Nyt tuli Moonallakin otettua ensimmäistä kertaa 3 starttia ja ei se siitä mitenkään näkynyt, vaikka kisapaikalla oltiin klo 8:sta klo 17:sta. Jaksoi hyvin ja vimpalla radallakin vielä spurttaili ja haki itsekseen vähän ylimääräisiä esteitä   Joten ei se kovin väsynty voinut olla.. mitä nyt tuntui että vähän valikoiva kuulo oli tuolla vimpalla radalla

Sunnuntaina oli Nöpsykän agiradan vuoro. Rata tuntui aikast sopivalta meille ja mitään kovin kummoista siellä ei ollut. Mutta niinpä mekin hyllytimme viidennelle esteelle. Tässä kävi toisin päin kuin MOonalle eli este piti ottaa edestä, mutta mun valssin seurauksena NÖpsykkä ajautui esteen taaksen ja hyppäs sen sieltä suunnasta. Hyvä minä! No, eipä tämäkään mitään haitannut, koska me oltais tällä radalla myös hylkäännytty myöhemminkin.. mamma esim. kaatoi yhden esteen itse.. ennen kuin koira oli sitä vielä edes suorittanutkaan  Summa summarum.. Nöpöllä oli tällä rdalla vauhtia ja jossain kohtaa vähän liikaakin kun yksi kierrätys meni vain ohi juoksemiseksi ja mua ei luettu ollenkaan, vaikka ko. kohdan otin uudelleenkin. Viimeinen okseri.. joita Nöpön kanssa eritoten vähän jännitän.. kun se on sellaisen päälle joskus kunnolla rysäyttänyt ja noita ei kauhjasti taas ole tullut treenattua..  sujui kuitenkin hienosti

Molemmat mamman mussukat tomivat hienosti!!!

02.10.2009 - 18:57

Eipä ole kauhjasti taas tullut blogia päiviteltyä. No, mitään kovin tähdellistä ei ole tapahtunut. Treenailtu ollaan MOonan kanssa maanantaisin ja Nöpöllä sunnuntaisin. Paitsi viime Su jäi Nöpöltä väliin, kun hän kolautti taas lauantaina kyntensä johonkin, joten ei ollut sitten oikein treenikunnossa. Maanantaina vedettiin Moonan kanssa treeneissä kestävyysagilityt, kun juostiin aluksi eka rata pari kertaa ja sitten vielä toka rata 5 kertaa. Päivän aiheena oli takaakierrot, joita nyt on hirveästi ruvettu käyttämään kolmostenkisoissa ja MM-kisoissa myö oli tosi paljon. No, meillä ne yleensä toimii.. paitsi sitten jos hyppy on vähänkin sivuttain.. saan olla tarkkana, ettei täti livahda edestäni, kun ja jos liikun vähän liikaa sivulle tai estettä kohden. Maanataiset radat meni ihan ok:sti.

Parin viikon päästä Moonan pitäisi vaihtaa treeniryhmää.. joten katsellaan miltä treenit sen jälkeen vaikuttavat. Uskon että tämä vaihto on meille hyväksi ja saamme enemmän irti treeneistä. Ei sen puoleen, että maanantain treenit huonoja olisivat olleet. Mutta vaihtelu virkistää ja eri kouluttajilta löytyy aina erilaista annettavaa.

Syksykin on sitten oikein urakalla alkanut ja nyt vietetään sitä aikaa, josta ei pidä meidän perheessä kukaan. Ei siis minä eikä koirat. Sataa, tulee, viluttaa.. on märkää ja kuraista ja viimaista. Jospa muuttaisimme etelään?!?!

Tässä tytteleiden video kesältä.. pieni pala usvatusta kännykkäkamerasta:

14.09.2009 - 15:49

Aluksi viikon kuulumiset. Edellis sunnuntaina oltiin Nöpsykän kanssa treeneissä, jotka sujuivat ihan kivasti.. hyvää valmistautumista kisoihin. Treeneistä jäi hyvä mieli kun sekä minä että koira tehtiin töitä hyvin ja radat onnistui.

Maanataina meni aika samaa rataa Moonankin treenit. Muutamaan kohtaan tehtiin muutoksia radalla toiselle kierrokselle, jolloin radasta saatiin vieläkin sujuvampi.. mutta muuten taas pitkälti hyvän mielen treenit ja nää radat ei nyt olleet kovin haastavia.. joten sai enempi sellaista luottamusta ja usvatusta ;)

Viikonloppuna oli sitten vuorossa pitkstä aikaa viralliset kisat ATT:llä. Kisat olivat molempina päivänä hallissa, kun oli sateen uhka. Mutta päivät osoittautuivatkin tosi aurinkoisiksi. Mutta ei valittamista. Hallin pohja on niin hyvä ja eipä ainakaan aurinko häikäissyt. Lämmittely ja jäähdyttelylenkit oli sitten mukava tehdä syksyisessä auringonpaisteessa +20 asteen lämpötilassa :)

Launtaina oli vuorossa aluksi Moonalla Henri Luomalan ja Eija Berglundin yhdessä suunnittelema hypärirata. Rata oli musta ihan kivanoloinen ja mitään kovin järisyttäviä kohtia ei löytynyt. Muutama kohta oli, johon mietin parin vaihtoehdon väliltä mitä teen.. mutta muuten ok. No, rata meni sitten ihan suunnitelmien mukaan.. muuta kaarros meni pitkäksi ja keppien jälkeen Moona lähti kuin telkkä pöntöstä ja jäin jälkeen tosi paljon ja tämän seuraukseni hidastin sitä sitten taas kun jouduin sen 3 esteen suhaamisen jälkeen ottamaan aika paljon kiinni, jotta sain heitettyä seuraavalle esteelle. Tohonin jälkikäteen ajateltuna ois ollut yksi hyvä vaihtoehto joka ois kannattunut tehdä, nyt kun tuota vauhtia oli noin paljon siinä kohdassa. Mutta enhän mä rataantutustumisessa tiennyt, että Moona läks ;D Muuten rata meni suht Moonan vauhtisesti. Lopussa vedätin oikein kunnolla ja hyvin se perässä ne esteet tuli. Tulos 0vp ja aika -0,05. Tiukille meni mutta hypäri-nolla sieltä siis napsahti.

Toisena ratana oli Berglundin agirata. Tämäkin rata oli musta ihan ok ja löysin Moonalle sopivat ohjauslinjat ja vaihtoehdot. Puomikin sujui hienosti, vaikka putkikummitus vieressä kovin odotteli sisään syöksyjää ;) Rata sujuikin siis 6 vimpalle esteelle asti tosi hyvin, mutta sitä ennen olevalla A:lla tein virheen ajatelleen meijän ohjausvalintaa. Kun vedän Moonan kontakteilta alas, en voi olla sitä millään edellä ja A:n jälkeisen hypyn jälkeen mun suunta oli väärälle hypylle kuin minne siitä piti jatkaa.. joten väärälle hypylle se Moona sitten tietty meni. Toistapuolta ohjaten ja poispäinkäännöksellä ois tuo kohta hoitunut ok:sti.. mutta eipä taas tullut tuo mieleen, vaan heti ajattelin myöhempää kierrätystä varten, että kuljen esteiden välistä. No, tyhmä mamma sai kärsiä tästä. Moona suoritti radan just niin kuin ohjasin ;D Loppuradalla taas ampaistiin ja ihan vimpalle välille en ollut tarpeeksi tiukkana tai paremmin sanottuna en tehnyt oikein mitään... joten vimppa meni vääräänsuuntaan. TAisin vaan rallatella radan loppuun.. No, Moona ainakin rallatteli ja sai ainakin hyvän mielen, kun pinkoi sen usavatten maaliin. Eihän se tiedä, että se vimppa meni väärinpäin. Hän toimi molemmilla radoilla mamman ohjeiden mukaan. Selvästikkin mä nyt luotin Moonaan enempi ja se teki töitä mahtavasti!   Eipä se toinen nollakaan kaukana ollut, mutta kun ei kerta mamma miettinyt taas rataa tarpeeksi tarkkaan koiran tarpeiden mukaan, niin jäi se sitten saamatta.

Sunnuntaina oli Nöpsykällä yksi startti Berglundin agiradalla. Radalle starttasi 7 kpl mini2-luokan koiraa, joista kolme oli kääpiöpinsereitä. Joten olimme hyvin edustettuina: Saimi, Nöpö ja Tessa   Rata tuntui Nöpöä ajatellen ok:lta ja sitä se myös suorittaessa oli. Kepit ja keinu sujui tosi hienosti.. samoin kaikki muukin. Tuntui jopa että neidissä oli ihan kivasti vauhtia.. mamma vaan ois saanut mennä kovempaa. Kosakohan mä pääsen ton kanssa hissuttamisesta. Lopputulos 0vp ja +3,52 yliaikaa. Ketään ei saanut luokassa puhdasta nollatulosta. Voiton luokassa nappasi Saimi-sisko ja Nöpsykkä oli toinen!

Viikonloppu sujui siis tyttöjen osalta mahtavasti!

02.09.2009 - 13:18

Taas on päivittäminen vähän jäänyt

No, tässäpä viime aikaiset treenit.

Viime ma 24 pv oli Ismo pois ja Tapsa piti Monskulan treenit ATTllä. Tehtiin tekniikkapätkiä samalla radalla eri kuvioilla. Eritoten keskityttiin vekkeihin ja liikkuvaan ohjaukseen vastaanotossa. Liikkuvaohjaus oli ihan ok ja se toimi.. mutta vekit vaatii multa vähän enempi paneutumista. Enhän mä tuon miniatyyrin kanssa semmoisia ole tehnyt ja nyt niitä tehtiin sitten olantakaa, joten tunnin anti oli kyllä hyvä ja paljon tuli uutta asiaa. Näytettiin myös jotain oppineen, koska vimppa rata oli vaikein ja siinä kyllä jo esitettiin ihan hyvää työskentelyä.. paitsi vimpalle esteelle, jonne en sitten taas loppuhuumassa oikein koskaan vienyt koiraa kunnolla. Eli muista se vimppa estekin pitäisi ohjata kunnolla, eikä lopettaa kesken. Vasta maalissa ollaan rata selvitetty  Tuli paljon hyviä ideoita ja sai uusia näkökulmia hommaan. Moonakin selkeästi haki esteitä paremmin kun kulmasin sen jo etukäteen, enkä säheltänyt siellä välissä ja poistanut tällä sitä vauhtia siltä. Enempi nää on tietty suunniteltu maxeille ja niissä näkee sen huiman eron miltä homma näyttää kun sen suorittaa eri tavoin. Mineillä ero ei tietty ole niin suuri, kun kerkeän ilmankin oikeaan kohtaan.. mutta kyllä siinäkin eroa syntyy ja varsinkin siinä kun esim. Moona rupeaa empimään tai jos en ole just sillä sadasosalla oikeassa paikassa tekemässä oikeaa juttua. Mutta oli siis hyvät treenit!

Perjantaina kävin Monskun kanssa ottamassa ATTllä muutamat keinut ja kepit sekä pientä rataa väkerrettiin. Nöpsykkä pääsi myös renkaan suorittamaan sekä muutaman kerran keinun ja kepit.

Sunnuntaina oli sitten Nöpsykän vuoro ja nyt olen päättänyt että sillä on rimat treeneissä 35ssa, jotta se tottuu niihin hyppyihin. Neidissähän ei mitään vikaa ole.. sen on lääkäri ja fysioterapeutti todennut.. mutta se varoo noita hyppyjä, kun on sinne tarpeeksi monta kertaa rysäyttänyt.. kun neidillä on tapana vähän liikaa katsella minua eikä niitä esteitä. Tietty tämänhän tarkoittaa sitä, että liiku kovempaa, jotta neiti ei ehdi multa mitään kyselemään. Toisaalta nuo 35n rimat ovat Nöpsykälle aikast korkeat, mutta sekin on kyllä nähty että ei niiden ylittäminen ole mikään ongelma.. yli päästäisiin paljon isommatkin, mutta kun neiti on niin perskuleen varovainen.. Jonka toisaalta ymmärrän hyvin, kun hän on niin pieni luustoinen ja siro.. että kyllä se riman pudottaminen tuntuu, vaikkei siinä mitään ihmeellistä edes tapahtuisi. Joten SU otettiin 35n rimoilla. Osa hypyistä meni sujuvasti ja osassa oli selkeästi hakemista.. mutta vähemmän oli haparointia kuin taas välillä on ollut. Rata meni ihan ok.. ei ongelmaa. Otettiin sitten myös vielä irtaantumistreeniä. Tämä ei ole Nöpsykän vahvin laji, se kun tukeutuu muhun ihan hirveästi.

Nyt maanataina oli sitten Monskulan treenit ala Ismo. Eka rata oli selkeästi hankalampi tai no ei muuten mutta takaakierrot oli vaikeissa kulmissa ja ne tökkivät. Toisaalta rata kertoi myös sen, että kaikki ei ole niin kuin näyttää eli loppuosan radasta tein aivan eri tavoin kuin olin suunnitellut.. koska suunniteltu vaihtoehto ei vaan toiminut ja lennosta tuo ihan eri vaihtoehto ja ohjaus aivan eri puolelta ja eri tavoin toimi perfect. Joten vältä valsseja ja tee takaaleikkauksia ja sylkkäreitä ja homma meni jouhevasti. Toka rata oli meille tosi hyvä ja tässä pääsin tekemään vekin.. joka muuten toimi ja se sopis siihen kohtaan kuin nakutettuna. Alkuun en meinannut keksiä miten sen kohdan otan, mutta tulihan sieltä sitten se ohjauskuvio jolla homma toimi. Tällä radalla oli vauhtia tosi paljon ja rata toimi ihan sikkehyvin

Eilen kun kävin treenit vetämässä. Otin Moonalla muutamat poispäinkäännökset ja irtoamista putkeen.. meni molemmat ok sekä Nöpsykällä irtoamista.. joka meni vaihtelevasti.

 

23.08.2009 - 22:08

Viime sunnuntaina Nöpsykän treenit meni hienosti. Otettiin veikampaa rataa, joka meni ihan ok.. mitä nyt tuli taas kerran vaan todettua, että Nöpö ei irtoa, se kun haluaa pysyä lähellä mammaa.. mammahan voi muuten vaikka kadota?!?! ;)  Kokeiltiin lopuksi myös yhtä vaikeaa pätkää edellisen päivän Tampereen kisoista ja Nöpön kanssa tämä kohta meni siitä vaan.. ei siis mitään ongelmaa.

Maanantaina vieteltiin lomaa ja Moona ei ollut treeneissä ATTllä.

Torstaina kävin nopeasti ottamassa Moonalla kepit ja keinun hallilla, jotta saatiin taas joku tuntuma näihin esteisiin. Sekä tein muutaman ennakoivan valssin ja takaakierron. Ihan lyhkäiset, puhtaasti tekniikkatreenit. Nopea ja motivoiva treeni.. ei junnaamista.

Tänään oli sitten vuorossa kääpiöpinsereiden rotumestaruus Hyvinkäällä.

Ekana vuorossa NÖpön mini2sten agirata. Rata oli ihan kivan tuntuinen. Nöpsykkä suorittikin radan ihan ok, mitä nyt varmistelua hypyissä löytyi ja yhden hypyn ohjasin vähän liian ennokoivasti ja NÖpsykkä tuli ohi. Tulos 5vp ja yliaikaa.

Moonan mini3sten agirata näytti myös ihan ok:lta, mutta kompakohtia selkeästi löytyi eli rata näyttää suht helpolta, mutta kun tarkemmin katselee niin ei se ihan sitä ole. No, tämä rata meni tosi kivasti.. paitsi keinu oli hidas ja yhdelle takaakierrolle ohjasin huolimattomasti, joten Monskula hyppäs ko. hypyn suoraan yli.. ilman kiertoa. Tästä siis hyl. Lopun takaaleikkaus toimi hyvin.

Sitten oli mestaruusradan vuoro, joka oli tällä kertaa hyppyrata. Nöpö suoriutui radasta 5vp ja yliaikaa.. ohjasin yhden taakierron huolimattomasti ja tuli siitä ohi, mutta vauhtia oli nyt enempi ja rata sujuvampi sekä panostin ohjaukseen.. tuota yhtä hyppyä lukuunottamatta.

Samoin Moonan mest.rata meni tosi kivasti ja nyt todella juoksin, ohjasin ja mentiin tosi rajoilla. Tulos tästä 0vp ja aikakin jotain -6.xx. Tämä rata rupesi olemaan sellaista menoa jota toivon joka radalle.. luotan, en yhtään epäröi, vaan kaikki peliin, luotan koiraan ja luotan omaan työhöni. Näin homma toimii ja tulosta voi syntyä.

Lopputuloksissa Moona sai hylyn, koska eka rata oli hyl.. muuten olisikin ehkä voinut mestaruuksissa jopa sijoittua. Nöpö oli 7:s lopputuloksissa.

16.08.2009 - 13:18

Perjantaina Nöpsykkä lähti vanhempien kanssa möksälle hoitoon, kun Moonan kanssa suunnattiin lauantaina Tampereelle Hervantaan TAKKUjen agikisoihin. Olipas outo viikonloppu kun kotona ja varsinkin sängyssä oli vain yksi kääpiöpinsu. Se kainaloonliimautuja kun on hoidossa, niin ei ole ketään ihan siinä kiinni... vaikka Moonakin selkeästi valitsi paikkaa vähän eri tavoin, kun hänellä oli koko muu sänky yksin käytössä ;) Alkuun Moona myös selvästi etsi vähän NÖpöä. Nöpö sitä vastoin oli möksällä kuulemma mennyt aina boxiin kun oli puhuttu ulos lähtemisestä.. taisi neiti kuvitella, että lähdetään kotiin ;)

No, sitten itse lauantain kisareissuun. Klo 12 paikkeilla starttasin auton nokan kohti Raisiota ja kävin koukkaamassa Riikan ja Elsan sieltä kyytiin ja siitä sitten Hervantaa kohti. Paikalla oltiin sitten reilusti etuajassa, kun kisat olivat jälkijunassa aikamoisesti. Odottelua siis oli, mutta siinä sai siten katseltua muiden suorituksia. Ennen ekaa rataa kävin ottamassa kepit verkassa, kun ne siellä oli ja ekalla kerralla Moona tuli tokavikasta välistä taas ulos :( Tän jälkeen kaks onnistunutta suoritusta ja verkat oli siinä.

Eka meidän rata oli Anders Virtasen tuomaroima agirata. Radalla oli putkenpää-puomi kompaa ja mielenkiintoinen putken takaa juoksu.. tai jonka siis tein noin ja kaikkea muuta hässäkkää. Alku meni ok eli onistuin heittämään Moonan putkeen kun piti ja puomille kun piti. Mutta sitten putkeen heitto ja U-putken takaajuoksu ei onnistuneetkaan.. vaan Moona tuli takas putkesta.. tätä vähän itse epäilin etukäteen, mutta aika outoa silti, että se sieltä tuli takas. No, keinu oli vähän hidas, mutta ei pysähtynyt ennen laskua kuitenkaan. Kepeille väärin sisään. Sen jälkeen loppurata ihan ok. Eli lopulta 10 vp ja 11,63 yliaikaa. JOten ei kehuttavasti.. itse taas varmistelin. Radalta kehuttavaa oli renkaalle ja toiseksi vimpalle hypylle tehdyt takaaleikkaukset, jotka meni ok ja toiseks vimpalla Monsku luki hyvin mun rintamasuuntaa ja kääntyi vimpalle hienosti takaa leikaten :)

Sitten oli taas uuvuttavan pitkä odottelu, kun seuraava startti oli reilun kolmen tunnin päästä.. myöhässä edellistä starttia enempi. Tämä rata oli Marjo Heinon tuomaroima hypäri. Erinäistä säätöä löytyi. Pituudelle meinasi Moona tulla ohi, joten siihen paloi aikaa kun totaalisesti pysähdyin ja melkein peruutin sen hakemaan siitä yli.. kepit meni tässä ok, renkaan ja putken vienti ulkokautta toimi.. ehdin seuraavalle hypylle juuri ja juuri. Monet valssit oli myöhässä ja Moona kaksi kertaa 'karkasi' suoraan edessä olevalle hypylle eli en pitänyt ohjauksessa ja vienyt ja kertonut riittävästi mihin piti olla menossa, joten niiden korajukseen meni aikaa ja muutenkin oli taas tosi laiskaa ja haparoivaa ohjausta! Tulos 0vp, mutta +5,16 yliaikaa :( Tällä radalla kepit oli ilonaihe.

Lähdöt eivät myöskään toimineet ja toisella en palautellut, kun oli kiire aikataulujen kanssa. Näitä täytyy nyt kyllä oikein ottaa.. ei sais edistää yhtään! :/

11.08.2009 - 22:47

Sunnuntaina jätettiin Nöpsykän agitreenit väliin ja vietettiin lämmintä päivää mökillä uiden, saunoen ja syöden hyvin :) Moona kävi taas kepin perässä muutaman kerran vähän polskuttelemassa ja vein sen myös kerran kauemmas, josta ui rantaan. Täti pääsi myös saunaan.. ei vähään aikaan ole taas ollut ;)

Eilen oli Monskulan treenit. Ismokin oli taas päässyt koutsaamaan. Rata oli kivan tuntuinen, mutta kompakohtia löytyi eli oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Meillä rata meni muuten ok, mutta kepeille vienti ei toiminut, jota osasinkin jo odottaa kun rataan tutustuin. Mutta tämän lisäksi eivät kepit muutenkaan toimineet!!!! Moona lopetti kepit järjestäin toiseksi tai kolmanneksi vimppaan väliin?!?! No, vimpalla radalla onnistui lopulta sisäänheitto sekä myös kepit kerralta oikein. Toivottavasti tämä vain oli joku väliaikainen mielenhäiriö. Keppejä ja keinua meidän tulisi treenata enempi erikseen, kun ne menee molemmat aikast hitaasti. Keinulle saatiin Ismolta vähän uutta ohjeistusta, mitä nyt ajattelen koittaa ja eilen jo vähän sillä otinkin. Keinu kyllä on mennyt musta muutenkin eteenpäin, mutta kyllä se sais paljon paljon nopeampi olla, että oltais samalla planeetalla siinä muiden kolmosluokkalaisten kanssa. Muuten rata sujui ok.. mitä nyt ois pitänyt vedättää enempi ja juosta. Vimppa rata oli jo aikast passeli :)

Tänään oli vihdoin tytöillä kaun odotettu aika Piiralle fysioterapiaan. Aluksi käsiteltäväksi joutui Nöpsykkä. JOka tavan mukaan makasi kuin lahna ja Piira sai käsitellä sitä miten vaan. No, löytyi neidistäkin yksi pahrempi paikka lanneselän oikeapuoli, joka oli jumissa, mutta jonka Piira sai hyvin auki. MOnskulalla oli alkuun boxissa jytät meneillään, kun hän oli sitä mieltä että hän ei siellä aikaansa vietä, kun toista käsitellään ja miksi hän joutuu siellä boxissa olemaan. No, Moona pääsi sitten Nöpsykän jälkeen käsittelyyn. MOonakin on oppinut olemaan hienosti käsiteltäessä, eikä se reuhtonut enää oikeastaan ollenkaan.. vain kun löytyi joitain vähän kipeempiä paikkoja. MOonalle ongelma-alue oli rinta, joka onkin sille tyypillinen juttu. Kaiken kaikkiaan koirat olivat paremmassa kunnossa kuin ovat moneen kertaan olleet, joten taitaa kesä ja lämminkeli sekä varmasti myös pidemmät lenkitykset tehdä tehtävänsä. Saavat myös näin kesäisin juosta pitkiä lenkkejä metsässä vapaana. Joten oli taas hyvä reissu ja tietää missä kummankin lihaksiston kanssa mennään.. treenejä voidaan jatkaa hyvin mielin ja MOnskulan pöytäepisodi pari viikkoa sitten ei ollut aiheuttanut mitään jumia lapoihin yms. josta olin tosi tyytyväinen ;)